Nettiystävyys - sana, joka saa varmasti monen vanhemmat yökkimään. "Ei! Et missän nimessä voi tavata netti"tuttuja". Nehän voivat olla mitä tahansa pedofiilejä ja raiskareita. Niihin ei ole luottamista, ne ovat päästään sekaisin," voi kuulla äidin tai isän karjuvan kun olet ehdottanut tapaavasi nettiystäväsi. Mutta miten sen voi selittää kun oikeesti luottaa johon kuhun? Vai pitäisikö sitä itsekin siirtää henkilö ja häneen liittyvät ajatukset koriin "nuorten hömpötyksiä/kuuluu ikään"? Koskaan kukaan ei oo saanu mun päätä näin pyörälle. Tiedän, kuulostaa uskomattomalta, enkä oikein ole varma uskonko tähän itsekään, mutta olen ollut yhteydessä tähän henkilöön vain netin kautta, enkä ole nähnyt edes miltä hän näyttää! Silti jossain sisällä tuntuu niin oikealta, turvalliselta ja hyvältä.  Sisimmässä kiehuu, kuplii ja kuumottaa. Tää henkilö on jotain niin uskomatonta. Kohtelias, tietää miten naisiin suhtaudutaan. Sovittiin tapaaminen - nyt jotkut pitävät mua ihan hulluna. Mutta luotan tähän tyyppiin. Sen kanssa voin vaan ollaa niin luontevasti, tuntuu ettei tarvi esittää yhtään mitään. Miksikö luotan tähän? Ei ole yhelläkään sanalla vihjannut mitään ns. x-alueista, ei ole koskaan kyselly mitään epämiellyttävää, on aina jättänyt vaihtoehdon olla vastaamatta/kertomatta vaikkei kysymys olisi edes niin vakava. Tuntuu vaan, että tää on niin mahtava ihminen. En tiedä saanko mitään vastakaikua. Sen vaan tiedän, että tää haluaa tavata myös minut. En tiedä haluaako hän ystävyyttä vai jotain enemmän.

Rakkaus on kumma juttu, samaan aikaan on niin varma, että kyllä tää toimii, mutta silti niin epävarma, miks kukaan musta tykkäis. Nyt täytyy vaan koota itsensä, olla mitä on, rauhottua, hengittää syvään ja koittaa peittää pettymys joka mahdollisesti tulee.