Paiskasin laukun maahan, revin ulkovatteet päältä ja tömistelin huoneeseeni. Ärsytti, inhotti, itketti, harmitti, väsytti ja hävetti. Oisin voinu repiä tyynyn kappaleiks paljain käsin - no en ehkä ihan realistisesti, mutta siltä musta tuntu. Koulupäivä meni niin penkin alle. Aamulla parantelin kampausta koulukuvaa varten ja suihkutin lakkaa jonkin verran hiuksiin. Kaikki alko parhaansa mukaan valittaa ja kitistä. Ei ne mihinkään lakkamyrkytykseen kuole - vaikka sen ne kyllä ois ansainnu. Mun lakka oli sitä paitsi hyvän tuoksusta. Linda ja Katri istu mun vieressä, Linda lainas lakkaa ja suihkautti kerran. Se sai Katrin nousemaan ja valittaman, kuinka lakka maistuu suussa. Vittu mitä kitinää, mun ois tehny mieli karjasta, mutta sanoin vaan kovaan ääneen sarkastisella sävyllä: -Anteeks!
Kellot soi ja fysiikan tunti alko. Marikin oli päässy taas kouluun, se oli ollu koko viikon kipee. Sen näkeminen laittaa usein hymyilemään. Koitin sille selittää kuinka mua ärsytti, mutta eipä sitä tainnu mun selitykset juuri kiinnostaa. Huomasin, että olin jättäny fyssan kirjat kotiin. Opettaja ei tykkää, siitä olin varma. Koko fysiikan kaksari meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos; mua ei kauheesti kiinnostanu mitkään sähkövaraukset. Yhteiskuntaopin tunnilla ärsytyksekseni huomasin, että nekin kirjat jäi kotiin. Onneks meillä oli sijainen. Englannin tunti oli taas yhtä tuskaa; se opettaja ei todellakaan sovi englanninopettajaks, saatika ylä-asteelle! Opettelis ite puhumaan ennen ku yrittää opettaa muita. Tunnin lopuks tuntu, että kaikki räjähtää käsiin ja ilmaisinkin sen turhan äänekkäästi... Loppu päivä meniki sitten raivaria ihmetellessä.

Nyt ollaan taas tilanteessa, että olen kotona, omassa huoneessa ja mua ärsyttää. Lupasin, että meen tänään kaupungille Nean, Joonan ja Samin kanssa. Mietin moneen otteeseen jaksaisinko lähtee; äiti ja Hannu (isäpuoli, jota en halua kutsua isäpuoleksi) keksivät mulle kaiken maailman tekemisiä. Pääsin lopulta kuitenkin lähtemään. Hengailtiin porukassa ympäriinsä ja aateltiin käydä jäätelöllä. Suostuin, vaikka mua kuvottikin syödä seurassa. Pöydässä Sami sit sano jotenkin ohimennen, että vähänkö jäätelö lihottaa. Muut jatko keskustelua, mutta mun päähän jäi yks ainut sana, lihottaa. Mua rupes ällöttämään hirveesti ja tunsin itseni jättiläismäiseksi norsuks, pelkkää läskiä.
    Kello alko lähestyä jo puolta yheksää, olin luvannu olla kotona yheksältä. Minä ja Nea mentiin odottelemaa puolen bussia. Aikataulu oli kuitenki muuttunu; seuraava menee vasta varttia vaille yheksän. Äkkiä meidän eteen ilmesty vanha pappa, joka alko selittää jotain todella typeriä asioita. Se oli selvästi juonu jotain muutakin ku mehua. Sit se istu mun viereen - liian lähelle. Vanhan viinan haju leijaili mun sieraimiin, kylmät väreet meni selkää pitkin. Pappa kysy jos me voitais soittaa tai tekstata sille - ei houkutellu. ois kuulema pyytäny meidät kylään jos ei oltais alaikäsiä.. Se kaivo taskustaan rasian, ilmeisesti se sisälsi tupakkaa, jonka kannessa välkkyi vähäpukeinen nainen. Se riitti - me lähettiin. Nea käänty kotia kohti, kun mun taas piti jatkaa torille odottamaan bussia. Busseja tuli ja meni, mutta mulle sopivaa ei näkyny. Aloin kerätä yhä enemmän katseita, amisautoissa istuvat alko moikkailla ja tunsin itteni niin ahdistuneeks. Harkitsin, että lähtisin kävelemään kotiin. Pääni sisällä käytiin kiivasta kamppailua. Toinen puoli sano, että jäisin tähän odottamaan, pääsisin nopeemmin. Toinen taas intti kiven kovaa, että pitäisi kävellä kotiin, vastaan voisi tulla jotain pelottavaa, ihmisiä jotka vois satuttaa tai mitä tahansa, mikä vois haavottaa mua. Tässä huomasin taas niin selvästi, kuinka osa mua halus pahaa mulle, kun taas osa hyvää. Eriasia sit taas on, että kumpi mussa ottaa vallan. Tällä kertaa jäin odottamaan bussia, mutta kuinka käy ensi kerralla?