Taas mä söin, liikaa, ahmin, hävitin kontrollin. Haluun olla laiha. Tän päivän syömiset on syöty, ei kaloriakaan enää. Pakko saada niskasta kiinni.

YES PLEASE<3

Tän päivän syömiset:

kiivi

~300g karkkia :<

lautasellinen ranskalaisia ja nakkeja :<

leipä ilman päällisiä

Varmaan 2000 kaloria... Tosi huono omatunto, että pitääki olla tällänen saatanan läski. Tänään ei muuta, ei yhtään murusta. Paino 54kg... Tavoite 45kg.

Rakas, kirjotan nää sanat vain sulle. Et ehkä tiedä mitä merkitset mun elämässä. Pitkään oon hhaveillu henkilöstä, joka tulis mun vierelle jäädäkseen siihen. Ensimmäistä kertaa mulla on tunne, että joku voi oikeesti onnistua. Ihmismieli (varsinkin mun mieli) on aika vaikee tulkita. Samaan aikaan on mahtava onnistumisen tunne, mut silti niin epävarma ja pieni olo. En halua menettää sua koskaan, mutta en pysty lupaamaan mitään. Oon nähny, kuullu ja tuntenu liian monta kertaa kuinka lupaukset rikotaan. Pelkään heittäytyä asioihin täysillä, oon tippunu liian monta kertaa liian korkeelta. Nyt saatat ajatella etten heittäydy tähän täysillä, mut väärin! Mua pelottaa rakastaa näin paljon, en välitä mistään muusta niin paljoa kuin susta. Mietit ehkä miks en voi antaa vaan tunteiden viedä. Pelkään, että sulla loppuu jaksamus mun vinkumiseen, valitukseen ja kaiken maailman kohtauksiin. Pelkään, että kyllästyt ja heität nurkkaan niin ku kaikki muutkin on tehny. Tiedän, että on väärin pelätä tollasta ja luotan suhun. Mut sä tiedät ainakin osan mun taustasta ja toivon, että jaksat kulkee mun vieressä vaikka oonkin aika ajoin pelkkä ruikuttava pentu. Ehkä mä joskus pääsen vielä kaikesta paskasta eroon, jos vaan jaksat odottaa, olla vieressä ja rakastaa. Mä en alkanu tähän huvikseni, tuun olee sun vieressä kuuntelemassa ja rakastamassa. Älä katoa koskaan, meillä on jossain yhteinen tulevaisuus. Rakastan sua!

Aamulla heräsin kun kultani oli lähdössä ulos. "Käyn laittamassa auton lämpenemään," se sanoi. Hymähdin unisena ja mietin, että oltiin nukuttu vierekkäin jo viikko. Ehkä oli ihan ok olla hetki erossa, voisin selvittää omat ajatukset ehkä paremmin. Tunnit kulu, kunnes kello näytti jo kolmea, lähdön aika. Sen kaveri pääs armeijasta, sitähän se oli lähössä juhlimaan. Hyvästejä jättäessä tajusin taas kuinka tärkee henkilö se on. Katoin ikkunasta, kunnes auton viimenenkin takavalo katos mutkan taakse. Siivosin huonetta, puhelin soi. Ajattelin, että sille tuli jo nyt ikävä. Vastasin ja kuulin sen tutun äänen, tapahtu jotain mitä ei ollu tapahtunu pitkiin aikoihin - poskea pitkin valu kyyneleitä ihan huomaamatta.
Illalla iskä tuli kotiin, makasin sohvalla tuijotellen tv:tä, vaikka oikeesti en tainnut tajuta sanaakaan mitä siellä sanottiin. Mulle tuli paha olo, teki mieli riehua, mutta en voinu. Menin omaan huoneeseen ja istahdin koneelle. Nappasin kaapista höylän. Ja taas tein jotain tyhmää. Ei menny edes kauaa kun polvi oli jo veressä. Mua ei itkettäny - nautin. Koskin vereen, tunsin lievää mielihyvää. Äkkiä iskä huus olohuoneesta, puhelin soi. Äkkiä kiskoin pitkät housut jalkaan - en osais kuitenkaa keksiä iskälle mitään tekosyytä. Tai siis miten saisin omassa huoneessa tuollaset jälet polveen vahingossa. Ryntäsin olohuoneeseen, nappasin puhelimen ja menin omaan huoneeseen. Rakashan se sieltä soitti. Kyseli kuulumisia ja tekemisiä. Jotain se oli luultavasti juonutkin - kyllä sen kuuli äänestä. Selitin vaan, että möllötän kotona, omassa huoneessa. Läpi meni, puhelu loppu. Veri kuivahti polveen, kirveli saatanasti kun liikutti jalkaa. Mitä sitte? Ite aiheutin kivun ja kyllä mä sen kestänki.
Yheksän maissa lähin vielä ulos, pakko päästä tekemään jotakin. Ulkona oli tosi nättiä, kävin kävelemässä pienen lenkin, Iita juoksenteli vieressä. Kun saavuin kotipihaan, kävelin keskelle hankea ja rojahdin polvilleni. Suusta pääsi tukahdutettu ynähdys - polvea kirveli. Jäin katselemaan kuuta ja tähtiä, se tunne oli ihmeellinen. Puiden oksat kimalteli valkoisena, hangen yllä ikään kuin leijui kauniita kiteitä. Tuijotin kuuta pitkän hetken, silmissä sumeni välillä, kylmät väreet kulki selkää pitkin, jossain sisälläni tapahtu jotain, en vaan tiedä mitä. Ruumiin valtas mieletön kiihko, melkein hävitin hallintakykyni, kunnes havahduin taas todellisuuteen. Heittäydyin selälleni ja tuijotin tähtiä. Olisin voinut maata siinä ikuisuuksiin. Kylmä pakotti lopulta kuitenkin sisälle. Sanoin iskälle meneväni nukkumaan. Todellisuudessa menin vaan sänkyyn pyörimään. Olin täysin sekaisin päästäni. Sisällä kuohu valtava raivo, en tosiaan tienny mitä pitäis tehä. Otin yöpöydän laatikosta piirrustusvihkosen, kirjottelin siihen laulun sanoja ja kaikkea mitä ylipäätään mielen tuli. There's wrong and right. I love you baby. Bloody Hell. Look, there is another lost soul. "Bloody? Missä se veri sit on?" Ja taas sain jalat vuotamaan. Kastoin sormeni vereen, pyyhkäisin sen paperille, johon olin kirjotellut hetki sitten. Eikä menny ees kauaa kun paperi jo oli lähes puoliksi veressä. Nautin, kirjotin lisää. I like it. ENJOY. Pakko nukkua. Valot pois, vihko piiloon. Ikkuna heijasti stereoiden kellon, laskin minuutteja. 1:41, puhelin soi. Ei oo vaikee arvata kuka soittaa. Joka toinen sana oli anteeks. "Ei se haittaa, kyllä mä kestän, et oo tyhmä". Miks sanoin noin, kerta oikeestaan halusin sanoa päinvastoin. Tunnin pyörin puhelimessa. En saanut enää unta, menin keittiöön, iskä heräs kanssa. Istuttiin pöydän ääressä, iskä kerto kännimokailuista ja mustasukkasuudesta. Kai mä oikeesti luotan siihen? käväs mielessä. Joo, kyllä mä luotan. Tunnin juttelutuokion jälkeen kampesin itteni takasin sänkyyn. Jalkoihin kirveli perkeleesti, mutta huulta purren sain kuitenkin unen untuvaisesta helmasta kiinni.