Rinnassa puristi. Olin heränny janon tunteeseen. Kävin juomassa ison tuopin vettä. En ollu oikeestaan edes nukkunu kunnolla. Tunteet risteili taas päässä. Ahdisti, hengitys kiihtyi - ei kai taas paniikkihäiriö.. Sain itseni kuitenkin jotenkin kontrolloitua. Paleli, mutta oli kuuma. Oli nälkä, mutta ällötti niin paljon. Vatsaan sattui, väsytti, mutta en saanut unta. Pelko heräsi sisälläni. Monissa testeissä ja kirjoissa toitotettiin, että unettomuus saattoi olla merkki masennuksesta. Ei tän näin pitäny mennä.. Vatsassa kiersi, oksetti. Tähänkö oltiin tultu? En mä mihinkään hoitoon tahdo. Haluun vaan tuntea jotain mistä saan hyvän olon. Haluun, että joku rakastaa mua, kietois turvalliseen ja lämpöseen syliin, johon vois rauhassa nukahtaa.
        Tuntu, että aikaa olis kulunu enemmänkin, mutta todellisuudessa oli kulunut vain puolisen tuntia - kello oli puoli viiden pintaan. Tunti aikaa nukkua. En jaksanut enää edes yrittää. Kuulokkeista kuului Movetronin kappale aamuyö. Melko sopivat sanat tähän tilanteeseen - kannattaa kuunnella. On monia asioita, joita en ymmärrä, mutta yksi on se, että mielialani on erittäin maassa, mutta silti kuuntelen todella iloista ja rytmikästä musiikkia... Aina ei täsmää. Alkaa tuntua, että yritän räpiköidä edes sen iloisen musiikin avulla tän valtameren pinnalla. Voisko mikään mua enää nostaa täältä? Ehkä se oikea rakkaus - onko sellasta ees olemassa?